George Land ja Beth Jarman kirjoittivat kirjassaan “Breaking Point and Beyond” heidän lapsilla tekemästään luovuustutkimuksesta, jonka mukaan lapset oppivat vähitellen pois luovasta ajattelusta. Lapsille tunnusomaista luovaa ajattelua usein kutsutaan lapsen mieleksi. Leikki ja asioiden yhdistely tulee lapsilta luonnostaan, mutta iän myötä he vähitellen oppivat tästä pois, ja tilalle tulee jäykkä, ulkoapäin annettu ajattelu. Voisiko lasten kasvatusta jotenkin muuttaa luovaa ajattelua säilyttävään suuntaan?

Luovuuden testaus

George Land kehitti NASA:lle testin, jonka perusteella he voisivat paremmin löytää luovasti ajattelevia ihmisiä kriittisiin kehityshankkeisiin. Testi toimi hyvin, ja myöhemmin Land totesi, että samaa testiä voisi käyttää myös lasten testaukseen. Land ja Office of Economic Opportunity testasivat 1600 lasta eri ikäryhmissä, ja selvittivät, kuinka luovuus vaihtelee iän myötä.¹

Testitulokset paljastivat, että lasten luovuus laskee dramaattisesti iän myötä. Kuva 1. esittää tulokset eri ikäryhmillä, sekä myös yli miljoonan testatun aikuisen tuloksen. Luovimmillaan lapset ovat esikouluikäisinä, ja tulokset laskevat tasaisesti sitä mukaa kun ikää karttuu niin, että aikuisista enää n. 2 % täyttää luovan neron määritelmän.

Land selittää asian niin, että koulutuksen myötä lapset oppivat pois “hajautuvasta” (divergent) ajattelusta kohti “keskittävää” (convergent) ajattelua.

Itse ajattelen, että ajattelutavan muutoksen taustalla on pohjimmiltaan kyse alenevasta tietoisuuden tasosta. Aiemmassa kirjoituksessa esitin, että älykkyys on kognition ja tietoisuuden yhdistelmä, ja että luovuus on itse asiassa mittari tietoisuuden tasosta. Lapsilla tietoisuuden taso on vielä korkealla, mutta yhteiskunta onnistuu pikkuhiljaa alentamaan sitä niin, että lapsista kasvaa yhdenmukaisesti ajattelevia, tasapäistettyjä työmuurahaisia. Kuinka voisimme siis pysäyttää lasten tietoisuuden tason heikkenemisen heidän kasvaessa?

Kuinka lasten tietoisuutta ja sitä kautta luovuutta voisi ylläpitää aikuisuuteen?

Tärkeintä lasten koulutuksessa olisi, ettemme tekisi kaikkea mahdollista opettaaksemme lapsia tiukkoihin ajattelumalleihin, vaan rohkaisisimme luovaan, rohkeaan ja oma-aloitteiseen ajatteluun. Sen sijaan, että opetamme lapsia tarkastamaan kaiken luotetuilta auktoriteeteilta, voisimme rohkaista heitä muotoilemaan oman näkemyksensä asiaan, ja rakentamaan sen pohjalta loogisia ajatusrakennelmia, joita voisi testata tieteellisen hypoteesin tapaan. Luovuus ja tieteellinen ajattelu eivät missään nimessä sulje toisiaan pois.

Vähän vanhemmille lapsille ja nuorille olisi myös hyvä opettaa jo koulussa mindfulness-taitoja, sekä heidän kasvaessaan myös meditaatiota. Pieni lapsi ei ehkä kykene keskittymään niin paljoa, että varsinainen meditaatio olisi järkevää. Mindfulness tarjoaa keinoja opettaa lapsia elämään hetkessä (jonka he pieninä hyvin osaavatkin) ja myös muistuttaa heitä kasvaessa sen tärkeydestä, kun älylaitteet ja tulevaisuudesta huolehtiminen uhkaavat vallata leijonanosan heidän ajatuksistaan.

Koska käpyrauhasen kalkkeutuminen on tietoisuuden vähenemisessä merkittävässä roolissa, olisi myös lapsia suojattava ylenmääräisen fluorin käytön haitoilta. Fluorihammastahnaa tulisi käyttää niin vähän kuin suinkin niin, että sen hammaskiillettä vahvista vaikutus säilyisi, mutta fluoria ei imeytyisi verenkiertoon ja sitä kautta pääsisi kalkkeuttamaan käpyrauhasta.

Jos lasten tietoisuuden taso saataisiin ylläpidettyä korkeana aikuisiksi asti, yhteiskuntaan syntyisi luovia neroja monenkertaiset määrät nykyiseen verrattuna. Tällä olisi yhteiskuntaan suotuisa vaikutus, kun aiempaa isompi osa kansalaisista voisi mielekkäällä tavalla tuoda oman panoksensa luovien ratkaisujen löytämisessä yhteiskunnan ja liike-elämän haasteisiin. Meidän tulisi pyrkiä hyödyntämään lapsille annettu tietoisuuden lahja täysimääräisesti.

Kansikuva: “NARA ChildplayNoCaption” by Children’s Bureau Centennial on lisensoitu CC BY 2.0

Lähteet