/ äLYKKYYS, AIVOT, TIETOISUUS, INNOVATIIVISUUS, LUOVUUS

Innovatiivisuus on älykkyyden ja tietoisuuden yhdistelmä

Älykkyys on kiehtova konsepti, jolla usein pyritään selittämään yksilön pärjäämistä elämässä ja yhteiskunnassa. Kuitenkin merkittävimmät oivallukset tieteen ja taiteen saralla ovat usein tulleet ihmisille, jotka omaavat selittämättömän kyvyn saada ahaa-elämyksiä, eli huutaa Heureka! välähdyksenomaisen oivalluksen iskiessä. Erittäin luovat ja kekseliäät ihmiset ovatkin usein paitsi älykkäitä, myös omaavat innovatiivisuudeksi tai serendipisyydeksi kutsutun mystisen, vaikeasti hahmotettavan ominaisuuden. Olisiko tietoisuudella jotain tekemistä asian kanssa?

Tässä artikkelissa mainittujen konseptien ja käsitteiden, kuten älykkyys, innovatiivisuus ja serendipisyys, tutkimus on usein lokeroitu ja jaettu eri tieteenaloille. Tässä artikkelissa koetan argumentoida, että kyseessä ovat läheisesti toisiinsa liittyvät, vaikkeivat kuitenkaan yhteismitalliset, konseptit joita yleisesti (mutta virheellisesti) käytetään sekaisin toistensa kanssa. Esimerkiksi tekoälyn kehitystä saatetaan visioida tulevaisuuteen niin, että on vain ajan kysymys, kunnes se saavuttaa ihmisälykkyyden, ja niinmuodoin ihmisen henkisen kapasiteetin. Ihmiselle ominaisen luomiskyvyn siis implisiittisesti ajatellaan sisältyvän älykkyyteen.

Ennustaako älykkyys innovatiivisuutta?

Älykkyys on jossain määrin kulttuurisidonnainen konsepti. Länsimaissa psykologian piirissä älykkyyttä määritellään usein älykkyysosamäärää mittaavilla IQ-testeillä. IQ-testien idea on mitata yhtä tai useampaa kognitiivista kykyä, esimerkiksi ei-verbaalista ja verbaalista päättelykykyä. IQ-testitulosten on havaittu korreloivan toistensa kanssa niin, että yhtä kognitiota mittaavat testitulokset korreloivat toisten kanssa, eli yhdessä päättelytestissä hyvin pärjäävä pärjää todennäköisesti hyvin myös toisessa testissä1. Älykkyysosamäärä siis on yleisesti ottaen hyvä mittari yksilön kognitiivisille kyvyille.

IQ-testauksen käyttöä perustellaan sillä, että testitulosten ajatellaan olevan hyviä ennustamaan yksilön ominaisuuksia, vaikkapa koulussa, liike-elämässä tai armeijassa. Jos ihminen on hyvä oppimaan, päättelemään ja ennakoimaan, hän todennäköisesti menestyy elämässä hyvin niin, että pystyy huolehtimaan itsestään ja perheestään ja ennenkaikkea osallistuu yhteisöjen toimintaan ja yhteiskuntaan rakentavalla tavalla. Mutta onko älykkyysosamäärä todella hyvä ennustaja yksilön pärjäämiselle elämässä?

Käy ilmi, että älykkyysosamäärä korreloi melko luotettavalla tavalla koulumenestyksen ja työelämässä pärjäämisen kanssa2. Molemmat ovat yhteiskunnan osa-alueita, joissa yksilön odotetaan täyttävän häneen ulkopuolelta kohdistetut vaatimukset. Älykkyysosamäärältään korkea henkilö siis on hyvä täyttämään häneen kohdistettuja odotuksia.

Älykkyys ei kuitenkaan ole kovinkaan hyvä ennustamaan yksilön pärjäämistä, kun tarkastellaan jakauman oikeata ääripäätä eli huippuälykkäitä, mitattiin sitä tulotasolla tai testituloksilla koulussa ja työelämässä. Kun älykkyys ylittää ns. “riittävän” tason niin, että sosiaalisiin normeihin mukautuminen ja työelämässä pärjääminen käy vaivatta, yksilöltä voisi alkaa odottaa pelkän älykkyysosamäärän perusteella normaalin huomattavasti ylittäviä saavutuksia. Tällöin älykkyysosamäärä kuitenkin menettää ennustevoimansa. Käy ilmi, että älykkyysosamäärän noustessa tietyn rajan yli (Guilfordin mukaan n. 1203), innovatiivisuutta ja menestystä perinteisesti mittaavat suureet eivät enää korreloi älykkyyden kasvun kanssa, ja älykkyyden sekä innovatiivisuutta/menestyksen (käytettiin mitä suuretta tahansa) välinen korrelaatio laskee ja lähestyy nollaa4.

Tämän perusteella voidaankin kysyä, mikä tekee yksilöstä innovatiivisen, tai jopa poikkeuksellisiin suorituksiin yltävän ns. neron määritelmään sopivan henkilön?

Onko nerojen innovatiivisuus enemmän kuin mekaanista älykkyyttä?

Päättelyyn ja kognitioon perustuvan älykkyyden lisäksi älykkyyttä voidaan määritellä myös kykynä tehdä oivalluksia ja saada ideoita, joita ei välttämättä voida suoraan johtaa päättelyn ja logiikan avulla. Älykkyyttä voi olla esimerkiksi kyky oivaltaa kahden, ensinäkemältä toisiinsa liittymättömän asian välinen yhteys. Tällaisen älykkyyden omaavia henkilöitä pidämme usein erityisen älykkäinä, eli neroina, jotka ovat tehneet koko ihmiskuntaa muuttaneita saavutuksia. He siis ovat ymmärtäneet ensimmäisinä jotain, mitä kukaan muu ei vielä ollut tajunnut, ja usein ovat kyenneet siihen toistuvasti niin, että luovat vuosi vuodelta toinen toistaan upeampia mestariteoksia, tai osallistuvat laajalla rintamalla uuden tieteen luomiseen vuosikymmeniä kestävän uransa aikana.

Neroina pitämämme ihmiset osoittavat paitsi mekaanista, myös erittäin luovaa älykkyyden muotoa, joka ilmenee innovatiivisuutena, oivalluskykynä, välähdyksenomaisten “heureka”-ideoiden synnyttämiskapasiteettina.

Esimerkkejä välähdyksenomaisista oivalluksista

Tekniikan ja tieteen historia on täynnä tarinoita ihmisistä, jotka ovat tehneet ratkaisevan läpimurron tai merkittävän löydön tehdessään aivan muuta kuin keskittymässä asiaan, jonka kimpussa he kulloinkin ovat askaroineet. Esimerkkeinä Newtonin omenan putoamisen synnyttämä oivallus painovoiman luonteesta, Arkhimedeen oivallus syrjäytetyn veden määrän yhteydestä veteen upotetun esineen tilavuuteen (josta myös Heureka/Eureka-nimitys tulee), tai kuinka penisilliinin keksijä Fleming kehitti lääkkeen huomatessaan vahingossa yhden laboratiorionäytteen saastuneen sienellä.

Serendipisyys

Kyvylle saada ahaa-elämyksiä on oma nimensäkin, Serendipisyys, joka “tarkoittaa kykyä tehdä sattuman ohjaamia, odottamattomia löytöjä, yleensä sellaisesta aihepiiristä, josta löydön tekijällä on laaja tietämys”5 Etsijä löytää siis jotain, jota hän ei tiennyt olevansa etsimässä, mutta joka kuitenkin osoittautuu erittäin hyödylliseksi löydöksi.

Penisilliinin syntytarinaa tarkastellessa huomataan myös virheen merkitys tieteessä: virhe tai epäonnistuminen kokeessa paljastaa sattumalta uusia ilmiöitä, jotka tutkittaessa johtavat uuteen keksintöön. Ratkaisevaa näennäisesti sattumalta tehdyissä löydöksissä kuitenkin on, että keksijä on valmistautunut, eli hänen ajatuksensa jo tavalla tai toisella työskentelevät asiaa sivuavan aiheen kimpussa. Näin hän osaa antaa arvoa löydökselleen, ja toisaalta omaa tarvittavat kyvyt sen jatkojalostamiseen.

Serendipisyyttä määriteltäessä voidaan painottaa enemmän sattumaa, tai toisaalta kokemusta ja valmistautumista. Mutta onko kyseessä oikeasti sattuma? Oivallukseen johtava tapahtuma ehkä tapahtuu sattumalta, ehkä ei, mutta sattuman ja keksijän muun tiedon yhdistäminen uudeksi tiedoksi ei varmastikaan ole sattumaa. Ei myöskään voida sanoa, että kuka tahansa olisi tehnyt saman oivalluksen samoista lähtökohdista, eli olisi tiennyt samat asiat ja kokenut saman sattuman. Sattuman rooli voidaan siis kutistaa tarpeelliseksi katalyytiksi oivallukselle, kun taas todellinen työ tapahtuu edelleen keksijänsä päässä.

Mistä oivalluksessa tai ahaa-ilmiössä sitten pohjimmiltaan on kyse?

Ahaa-elämyksen samankaltaisuus meditaatiossa saavutettavaan tietoon

Ahaa-elämystä on alettu hiljattain tutkia myös psykologian parissa. Ahaa-elämystä tutkineiden Sascha Topolinskin ja Rolf Reberin mukaan sitä määrittää neljä osatekijää6:

  1. Ahaa-elämys ilmaantuu yhtäkkiä
  2. Ratkaisu ongelmaan on helposti ja ymmärrettävästi käsitettävä ongelmanratkaisijalle
  3. Ahaa-elämys nostattaa positiivisen reaktion
  4. Henkilö, jolle ahaa-elämys iskee, on vakuuttunut, että ratkaisu on oikein

On mielenkiintoista huomata, että välittömästi oikealta tuntuva oivallus muistuttaa suuresti meditoidessa koettavia oivalluksia, liittyivät ne sitten omaan elämään, maailmaan tai todellisuuden luonteeseen. Ahaa-elämystä kuvaillaan samalla tavalla äkilliseksi, selkeäksi ja ehdottoman oikealta vaikuttavaksi oivallukseksi, johon pyritään esimerkiksi Vipassana-meditaatiossa. Vipassana-meditaation harjoittaja pääsee harjoituksen edetessä käsiksi suoraan tietoon, joka tarkoittaa todellista, oikeaa tietoa maailmasta. Suora tieto tulee kokijalle usein välähdyksenomaisesti, kun mieli on tyyni, levossa ja valmis vastaanottamaan tietoa. Suoran tiedon vastaanottamista voisi kuvailla, että se tuntuu hyvälle ja oikealle, kokijan kokiessa syvää mielihyvää päästessään käsiksi uuteen tietoon.

Aiemmassa kirjoituksessani käsittelin kognition eri tasoja, ja esitin, kuinka kognition korkein taso on pohjimmiltaan yhteyttä suoraan tietoon, tai universaaliin tietoisuuteen. Koska pidän panpsykismiä parhaiten todellisuutta kuvaavana tietoisuuden selityksenä, tietoisuus olisi siis jotain universaalia, johon olemme yhteydessä kognition korkeimmalla tasolla. Ahaa-elämykset ovat tässä mallissa tämän universaalin tietoisuuden manifestaatioita. Voisi sanoa, että saadessamme ahaa-elämyksen/oivalluksen hyödynnämme tätä universaalia tietoisuutta, jonka avulla meidän on mahdollista tehdä oivalluksia, joihin emme voisi päästä pelkästään todisteita analysoimalla ja logiikalla.

Thomas Edison totesi nerouden koostuvan yhdestä prosentista inspiraatiota, ja 99 prosentista perspiraatiota. Ymmärtämällä tietoisuuden harjoittamisen luovan voiman voidaankin Edisonin kiteytys muotoilla niin, että inspiraatio on tietoisuuden käyttämistä uuden tiedon luomiseksi, ja hikoilua tarvitaan tämän tiedon jalostamiseksi käytettävään muotoon.

Onko tekoälyllä tulevaisuutta?

Kun älykkyys määritellään pohjimmiltaan kykynä olla yhteydessä universaaliin tietoisuuteen, sillä on mielenkiintoisia seurauksia nykyään ajankohtaiseen tekoälykeskusteluun. Tieteessä tekoälyä on rakennettu koneoppimisen edistysten pohjalta, ajatellen että parantuneen hahmontunnistuskyvyn ja laskentakyvyn suora seuraus on ennenpitkää emergentit ominaisuudet, kuten tietoisuus7. Tietoisuutta on joissain teorioissa virheellisesti pidetty pelkästään tietojenkäsittelyn mahdollistavana ilmiönä, tai suorastaan sivutuotteena/illuusiona.

Tietoisuuden merkityksen luovassa prosessissa ymmärtämällä voidaankin ennustaa, että tekoälytutkimus tulee todennäköisesti polkemaan kuopissaan ilman merkittävää edistymistä minkään sellaisen suuntaan, jota voidaan yhdistää samanlaiseen luovaan toimintaan mihin ihmiset pystyvät. Näin siis ainakin niin pitkään, kunnes ihmisaivot tähän universaaliin tietoisuuteen kytkevän mekanismin fysikaalisesta toiminnasta päästään selvyyteen.

Tietoisuuden kehittäminen osaksi koulutusjärjestelmää parantaisi ihmisten innovoimiskapasiteettia

Kun innovatiivisuus määritellään osaksi tietoisuutta ja älykkyyttä, myös sen mittaamiseen käytettävien käsitteiden on muututtava. Todellinen, uutta luova innovatiivisuus onkin tällöin ensisijassa kykyämme olla tietoisia tästä oivallusten lähteestä, ja toisaalta kykyämme “ammentaa” sieltä itsellemme uusia ajatuksia.

Innovatiivisuuden kehittämiseksi ei siis tarvitse istua seminaareissa, käydä koulutuksissa tai lukea paksuja kirjoja; tarvitsee vain istua alas ja meditoida. Vipassana-meditaatio tähtää oivallusten saamiseen, ja tietoisuuden kasvattamiseen lisääntyneenä ymmärryksenä itsestämme, maailmasta ja tietoisuudesta itsestään. Tämän ymmärryksen kasvaessa kasvaa myös herkkyytemme uusien asioiden oivaltamiseen, ja tietoisuuden “käyttämiseen” uusien innovaatioiden luomiseksi.

Koulutusjärjestelmämme hyötyisikin paljon tietoisuuden opiskelusta, ja meditaation käyttämisestä sen kehittämisen välineenä. Tämän käsitteen ymmärtämisen myötä koulutusjärjestelmäämme voidaan myös kehittää ikävästä pänttäämisestä oivaltavan ja iloisen leikin suuntaan. Muistan omasta nuoruudestani lapsuuden rikkaan sisäisen maailman vaihtumisen aikuismaailman tylsänharmaaseen maailmaan, jossa tärkeintä on sopeutua ulkopuolelta tuleviin ohjeisiin, sääntöihin ja odotuksiin. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla: innovatiivisuuteen kehottava ja suorastaan rohkaiseva työelämä voisi olla aivan yhtä jännittävä ja mieltä stimuloiva kuin lapsuuden leikit.

Lähteet

  1. Wikipedia. g factor (psychometrics). https://en.wikipedia.org/wiki/G_factor_(psychometrics). Haettu 04.07.2019. 

  2. Strenze, Tarmo. Intelligence and Success. 2015. https://www.gwern.net/docs/iq/2015-strenze.pdf. Haettu 04.07.2019. 

  3. Guilford, J. P. (1967). The nature of human intelligence. New York, McGraw-Hill. 

  4. Taleb, Nassim. IQ is largely a pseudoscientific swindle. 2019. https://medium.com/incerto/iq-is-largely-a-pseudoscientific-swindle-f131c101ba39. Haettu 05.07.2019. 

  5. Wikipedia. Serendipiteetti. https://fi.wikipedia.org/wiki/Serendipisyys. Haettu 03.07.2019. 

  6. Topolinski, S., & Reber, R. Gaining Insight Into the “Aha” Experience. Current Directions in Psychological Science, 19(6), 402–405. 2010. https://doi.org/10.1177/0963721410388803 

  7. Chalmers, David. A Computational Foundation for the Study of Cognition. 2011. https://web.archive.org/web/20151223105456/http://j-cs.org/gnuboard/bbs/download.php?bo_table=__vol012i4&wr_id=1&no=0. Haettu 04.07.2019.