Miksi juhlimme keskitalvella Jeesuksen syntymää?

Jumalan lihaksi tulemisen juhla, eli Jeesuksen syntymä, on kristikunnan toiseksi merkittävin juhla. On hyödyllistä tarkastella tätä perinnettä myös hieman esoteerisemmin, symbolisena juhlana. Ihmiskunnan tietoisuuden kehityksessä Jeesuksen juhla merkitsee erittäin tärkeää käännettä, ja uutta jumalallista paljastusta ikuisista totuuksista.

Kerroksia kerrosten päällä

Kristinuskon muotoutuminen on ollut pitkäaikainen prosessi, jossa voidaan erottaa useita kerroksia. Listaan tässä muutamia merkittävimpiä tapoja nähdä Jeesuksen merkitys maailmalle jakamalla ne eri kerroksiin niiden taustalla olevien filosofisten näkemysten mukaan:

1. kerros, Jeesuksen omat opetukset: seuratkaa Jumalaa, varautukaa Jumalan valtakunnan tulemiseen

2. kerros, muotoutuva eskatologinen teologia: Jeesus aloitti uuden aikakauden ihmiskunnan historiassa, joka sovittaa vanhat synnit

3. kerros, neoplatonismin opit osaksi teologiaa: Logos, sana, henkilöityi maailmaan Jeesuksena, absoluutista emanoituneena järjen ja viisauden prinsiippinä; järki ja viisaus hallitsisi maailmaa ja tarjoaisi väylän ihmiselle kehittyä lähemmäksi Jumalaa

1. kerros: Jeesuksen moraalifilosofiset opetukset

Ennen Jeesusta läntisen maailman henkisyyden harjoittamista hallitsi usko useisiin jumaliin, panteismi. Välimeren maailma oli valtaosaltaan polyteistinen, jossa roomalaiset ja kreikkalaiset pantheonit olivat keskeisiä yhteiskunnallisissa ja uskonnollisissa menoissa. Eri jumaluuksia kutsuttiin ihmiselämän eri vaiheissa, kuten vaikkapa maataloudessa, sodankäynnissä ja rakkaudessa.

Tästä poiketen Jeesus opetti absoluutin, Jumalan, hallitsevan maailmaa. Jeesuksen opetukset olivat myös radikaali muutos olemassa oleviin eettis-moraalisiin näkemyksiin vanhassa maailmassa. Nämä muutokset voidaan jakaa kahteen ryhmään:

• Sisäisen moraalin merkityksen korostaminen
• Radikaali inklusiivisuus

Jeesus tähdensi erityisesti ihmisyksilön sisäisen moraalin tärkeyttä, ja että vain kehittämällä rakkautta, myötätuntoa ja nöyryyttä ihmisessä itsessään voi hän lähestyä Jumalaa. Lisäksi ajatuksena oli, että sisäisen maailman ollessa oikealla tavalla järjestyksessä myös ihmisen ulkoinen käyttäytyminen järjestyy moraalisesti kestävällä tavalla. Myötätunnon ulottaminen itsen lisäksi yhteiskunnan heikoimpiin ja köyhiin järjestää ihmisyhteisöt Jumalan tahtoa vastaavaksi valtakunnaksi.

Tämä oli merkittävä muutos vanhoihin ajattelutapoihin, joissa tähdennettiin ensisijassa ulkoisten normien ja rituaalien noudattamisen tärkeyttä. Sosiaaliset normikoodit olivat myös tiukasti ylläpidettyjä, ja yhteiskunnan jako hyväosaisiin ja vähempiosaisiin oli luonnollinen asia, jonka olemassaoloa ei kyseenalaistettu¹.

Vielä radikaalimpi oli Jeesuksen viesti myötätunnon ja rakkauden laajentamisesta koskemaan kaikkia, riippumatta siitä, kuuluivatko he ihmisen lähipiiriin vai eivät. Jeesus opetti rakkauden ulottamista aivan kaikkiin, myös vihamiehiin.

Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. (Matteus 5:44)

On helppo nähdä, että tämän Jeesuksen sanoman radikaalisuus ja vallankumouksellisuus ei ole vähentynyt lainkaan kahdessa tuhannessa vuodessa. Käyttämällä viisi minuuttia päivän uutisten parissa selviää, että viesti kuulostaa edelleen aivan yhtä vaikealta ymmärtää ja sisäistää. Monet kristityt ja kirkonmiehet ovat yrittäneet ja onnistuneet kehittämään vuosituhansien ajan lukuisia teorioita, miksi juuri tämä opetus ei pädekään aina ja kaikkialla.

2. kerros: Jeesus ihmiskunnan uuden ajan alkuna

Paavali, yksi kristinuskon ensimmäisiä ja tärkeimpiä teologeja, formuloi kirjeissään ajatusta, jossa Jeesuksen syntymä symboloi aivan uutta vaihetta ihmiskunnan historiassa. Paavali kirjoittaa, että Jeesuksen välityksellä ihmiskunta syntyy “uutena ihmisenä”, joka sovittaa historiassa tapahtuneen ihmiskunnan putoamisen.

“Just as in Adam all of us died, so too in Christ all of us will be brought to life” (1. korinttilaiskirje 15:22)

Tämän ihmiskunnan ominaispiirteitä ovat kuuliaisuus Jumalalle, sekä oikeudenmukaisuus. Jeesuksen syntymä oli siis aloituskohta uudessa pelastushistoriassa.

Samanlainen ajatus on tuttu henkisistä piireistä, joissa populaarikulttuurista tuttu “Vesimiehen aikaan” siirtymisen on ajateltu merkitsevän ihmiskunnan uutta aikakautta. Ihmiskunnan historian jako aikakausiin on useissa eri kulttuureissa säilynyttä perimätietoa, kuten esimerkiksi Egyptissä, Amerikan alkuperäiskansoilla, sekä kreikkalaisessa mytologiassa. Eri aikakausia leimaa ihmisyyden erilainen tapa ajatella ja toimia, ja aikakausien vaihtumista leimaavat usein suuret mullistukset, jotka mahdollistavat ihmisen kehityksen siirtymisen aivan uudelle kehityspolulle.

3. kerros: neoplatonistinen ajatus tiedosta väylänä yhteyteen Jumalan kanssa

Kristinuskon opiskelijalle saattaa olla hämmentävää, kuinka Uudessa testamentissa ei ole mainintoja kristinuskon tärkeimmistä konsepteista, kuten Jeesuksen jumalallisesta ja inhimillisestä kaksoisroolista, tai kolminaisuusopista. Nämä muotoutuivat vasta ensimmäisillä vuosisadoilla, kun kehittymässä olevan uskon ensimmäiset teologit saivat vaikutteita aiemmista opinnoistaan, sekä varhaisemmista traditioista.

Monet varhaiset kirkkoisät kuten Origen ja Augustinus olivat aiemmassa elämässään suositun filosofisen koulukunnan, neoplatonismin, opiskelijoita. Tutkijoiden keskuudessa on syntynyt teoria, että neoplatonismi tarjosi eräänlaisen muotin tai kehikon, jota monet kristityt teologit käyttivät uuden uskonnon keskeisten oppien muotoilussa².

Tämän kirjoittajalle filosofiselta kannalta mielenkiintoisin evankeliumi on ehdottomasti Johanneksen evankeliumi, jonka ns. prologissa muotoillaan metafyysinen maailmanselitys, jossa Jeesus samaistetaan aikalaisfilosofien keskuudessa suosittuun Logoksen käsitteeseen (esim. Filon Alexandrialaisen (20 eaa. - 50 jaa.) muotoilu Logoksesta). Kreikan termi Logos käännetään usein “sanaksi”, mutta sillä on monia muitakin merkityksiä, kuten sanonta, tarina, rationaalinen argumentti, selitys, tarkoitus, ajatus, järki yms. Logoksen kerrotaan olevan sekä Jumalan kanssa, että itse Jumala (Johannes 1:1-14).

Tämä on hyvin samanlainen ajatus kuin neoplatoninen konsepti Nous:sta, joka on ensimmäinen Jumalasta virtaava prinsiippi, ja edustaa jumalallista järkeä ja älyä. Aivan kuten Nous, joka sekä sisältää arkkityyppiset muodot ja on avainasemassa maailman ymmärtämisessä, Logos Johanneksen evankeliumissa on väylä, jonka avulla Jumala vaikuttaa maailmassa ja paljastaa jumalallisia totuuksia. Samoin kuten neoplatonismissa kaikki virtaa hierarkkisessa järjestyksessä Jumalasta (The One -> Nous -> Henki/Sielu -> Maailma), niin myös Johanneksen evankeliumissa kaikki maailmassa luotiin Logoksen välityksellä (Jumala -> Logos -> Maailma). On helppo nähdä, miksi muotoutumassa oleva kristinusko viehätti erityisesti neoplatonistisia filosofeja, joiden oli helppo samaistua hyvin samanlaiseen metafyysiseen selitykseen.

Augustinus

Augustinus, tai Pyhä Augustinus, oli teologi ja filosofi Hippon alueella, roomalaisessa Pohjois-Afrikassa. Augustinuksen kirjoitukset vaikuttivat syvällisesti muotoutumassa olevaan kristinuskoon, ja häntä pidetään Paavalin ohella yhtenä kristinuskon vaikutusvaltaisimmista teologeista. Augustinus oli nuoruudessaan neoplatonisti, ennen kääntymistään kristinuskoon 386.

Augustinus kehitti tämän pohjalta näkemyksensä kristinuskosta, jonka mukaan kaikki luodut olennot muistuttavat olemassaolollaan luojastaan ja niissä näkyvät pyhän kolminaisuuden jäljet (vestigia). Augustinukselle Kristus on ikiaikaisen viisauden inkarnaatio, ja todellinen filosofia tarkoitti Jeesuksen rakastamista. Filosofia ei ollut hänelle vain maallisten asioiden tietämistä, vaan todellinen filosofia tarkoitti ikuisten totuuksien tavoittelemista. Yksi ikuinen totuus oli tietämys Jeesuksen todellisesta luonteesta³.

Augustinus huomautti, kuinka Johanneksen evankeliumin prologi ilmaisee platonisia metafyysisiä totuuksia, vaikkakin profeetallisessa asussa filosofisen pohdiskelun sijaan. Prologissa kerrotaan, kuinka Jeesuksessa ruumiillistui korkein totuus ja tieto, jossa Jumala paljastettiin ihmiskunnalle.

Neoplatonismissa ajatellaan, kuinka korkeimman totuuden tavoittelu nähdään vähittäisenä sielun “nousuna” kohti jumalallista, ja lopulta ykseyden saamista absoluutin kanssa. Myös Johanneksen evankeliumissa uskovia kutsutaan seuraamaan Jeesusta, että he saavuttaisivat ikuisen elämän, ja näin ykseyden Jumalan kanssa (Johannes 17:3)⁴.

Jeesusta seuraamalla saavutetaan siis yhteys Jumalan kanssa. Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa paitsi häneen uskomista, myös ikuisen totuuden tavoittelua. Tämän ikuisen totuuden jättämiä tienviittoja, tai johtotähteä, seuraamalla Jeesuksen seuraaja kohoaa lähemmäksi Jumalaa, kunnes saavuttaa yhteyden Jumalaan.

Juhlimalla Jeesusta juhlimme samalla valoa, joka loistaa pimeydessä ja sen karkoittaa (Johannes 1:5). Neoplatonismin perustaja Plotinus puolestaan kirjoitti, että Jumala on lux mentium, mielemme valo, joka on tietoisuutemme lähde ja mahdollistaa myös tietoisuudesta tietoiseksi tulemisen.

Pimeydessä loistava valo onkin mitä sopivin juhlan aihe erityisesti pohjoisen pallonpuoliskon keskitalven juhlaksi. Epäilemättä joulun ajallinen paikka hyvin lähellä talvipäivän seisausta ei ole sattumaa, vaan sen sijoittamisella osaksi luonnollisen vuodenkierron kulminaatiopistettä haluttiin alleviivata sekä sen konkreettista, että symbolista luonnetta valon juhlana.

Lähteet