Todellinen onni

Onnellisuutta ja parempaa elämää tavoitellessamme helposti ajattelemme, että onni on kytköksissä johonkin tulevaisuudessa tapahtuvaan asiaan. Asetamme itsellemme päämääriä, joiden kuvittelemme tuovan mukanaan onnen ja täyttymyksen tunteita. Vanha viisaus kuitenkin sanoo, että onni ei löydy siitä, mitä meillä ei vielä ole, vaan siitä, mitä meillä jo on. Tämä sanonta kätkee opetuksen nykyhetken tärkeyden arvostamisesta, ja sen kautta löytyvästä henkisestä rauhasta.

Välimatka unelmiin luo kärsimystä

Onnellisuutta tavoitellessamme saatamme esimerkiksi ajatella, että:

• Kun muutan uudelle paikkakunnalle/maahan, aloitan siellä uuden uran ja elämän ja löydän sitä kautta onnea
• Kun löydän puolison, tulen onnelliseksi hänen kanssaan
• Kun saan lapsia, koen täyttymyksen tunteen elämässäni ja tulen onnelliseksi
• Kun saan kerättyä tarpeeksi rahaa/omaisuutta työni/sijoitusteni kautta, voin ottaa työelämässä rennommin ja lisääntynyt vapaa-aika tuo minulle onnea

Onni on siis tällaisessa ajattelussa kytköksissä johonkin tulevaisuudessa siintävään saavutukseen. Saavutusta kohti ponnisteleminen tuo meille päämäärän ja tarkoitusta elämään, mutta se itsessään ei vielä lisää onnellisuutta.

Jiddu Krishnamurti on kirjoittanut, että kaikki kokemamme tuntemukset välimatkasta tai erillisyyden tunteesta aiheuttavat meille kärsimystä. Välimatka voi olla mitä tahansa, joka erottaa meitä tavoitteestamme, oli se sitten konkreettista välimatkaa, ajallista välimatkaa nykyhetken ja tulevaisuuden välillä, tai kokemaamme henkistä erillisyyttä kahden ihmisen välillä. Kärsimys tulee tästä koetusta välimatkasta, jota emme kykene kuromaan välittömästi umpeen, vaikka kovasti haluaisimme. Ajattelemme tavoitteisiimme pääsemisen tuovan meille onnellisuutta, mutta ne toimivat juuri tässä hetkessä todellisuudessa kärsimyksen lähteinä.

Lyhyet onnen hetket kahden kärsimyksen välissä

Alitajuisesti ehkä ymmärrämme, että onnen tunteet löytyvät niistä pienistä hetkistä, joita yllä kuvatun kaltaiset tavoitteet meille mahdollistavat. Saatamme aavistaa, että:

• Uudella paikkakunnalla/maassa kohtaan uusia mielenkiintoisia ihmisiä, ja uusia elämyksiä
• Koen puolison ja/tai lasten kanssa kanssa onnen hetkiä
• Oravanpyörästä irti pääsemällä voin keskittyä nauttimaan elämästä pidemmillä matkareissuilla, tai voin keskittyä harrastuksiini, jotka tuottavat minulle mielihyvää

Tavoitellessamme unelmiamme hyväksymme joko tiedostamatta tai tietoisesti, että vaikka väliaikaisesti unelmien tavoittelu voi tuoda meille kärsimystä, lopulta se on vaivan väärti, mahdollistaen meille onnen tunteita, olkoonkin ne kuinka lyhytaikaisia tahansa. Aavistelemamme lyhyet onnen hetket ovat niitä pieniä ilon hetkiä elämässä, jonka vuoksi olemme valmiita tekemään melkoisia uhrauksia.

Tätä ajattelumallia kannattaa kuitenkin kyseenalaistaa. Onko siis todellakin niin, että kärsimys on pakollista, että voi olla onnellinen? Mitä jos tavoittelemamme asia ei olekaan sen kaltaista, mitä ajattelimme? Entäpä jos sen saavutettuamme huomaamme, että sen myötä onnellisuutemme ei lisääntynytkään, vaan toi mukanaan uusia haasteita ja ongelmia, joita ei ennen ollut. Myös kuvitelmissamme siintävät lyhyet onnet hetket eivät ehkä olleetkaan aivan sellaisia, kuin ajattelimme. Onko vastaus tässä tilanteessa ottaa uusi tavoite elämään, etsien onnellisuutta taas uudesta suunnasta?

Vai olisiko onnellisuutta sittenkin mahdollista kokea joka päivä? Mitä olisi todellinen onni ja onnellisuus, joka ei olisi riippuvainen sattumasta ja lakkaamattomasta ponnistelusta?

Erillisyyden illuusio

Eckhart Tolle kirjoittaa Nykyhetken Voima -kirjassa ihmisen taipumuksista tehdä asioita, jotka aiheuttavat meille kärsimystä. Olemme olosuhteistamme johtuen erilaisten illuusioiden vallassa, jotka vievät meitä kauemmas onnellisuudesta. Yksi tällainen illuusio on tunne erillisyydestä, eli tunnemme olevamme muista ihmisistä ja luomakunnasta erillinen yksikkö. Tämä erillinen yksikkö kuvittelee, että hänellä on omia tavoitteita ja tarpeita, joita hänen tulee pyrkiä täyttämään¹.

Tolle kirjoittaa, että maailmassa on voima, eräänlainen jumalallinen valo, joka täyttää ihmisen ilolla ja valolla, ja joka lopulta voi antaa hänelle (pysyvän) rauhan. Todellinen onni on ykseyden tunnetta korkeamman voiman kanssa, ja toisaalta sitä rauhaa, jota ihminen tuntee, kun hän tuntee tämän ykseyden, ja on harmoniassa itsensä, ja ympäröivän maailman kanssa.²

Harmoniassa oleva ihminen ei kaipaa juuri tässä hetkessä mitään, eikä hän toisaalta koe olevansa erillinen yksikkö kenenkään muun kanssa.

Onni asuu tässä hetkessä. Onni ei voi koskaan olla tulevaisuudessa, toisen avulla saavutettavissa, tai tavoitteiden täyttymyksessä. Todellinen pysyvän onnen lähde on tuntea yhteys korkeampaan voimaan, mitä nimeä siitä käytämmekään, tässä hetkessä. Korkeampi voima antaa meille lahjaksi, tässä hetkessä, rauhan, joka täyttää koko olemuksemme ilolla ja valolla, jos sen vain haluamme vastaanottaa. Sekin valinta on meille annettu.

Jumalallinen valo

Jumalallinen valo on Tollen mukaan jotain, joka meillä on jo sisällämme, mutta jota emme havaitse omista ehdollistumistamme johtuen. Tolle antaa kirjassaan monia vinkkejä, joilla voimme vähitellen muuttaa käytöstämme niin, ettemme enää olisi ehdollistumistemme vanki, ja saisimme vilauksen siitä valosta ja rauhasta, joka meille on tarjolla.

Yksi parhaista tavoista on kehotietoisuuden kehittäminen. Kehomme on Tollen sanoin eräänlainen portaali, jonka tunteminen avaa meille suoran yhteyden korkeampaan voimaan. Keho ei ole vain materiaa ja eläimellisten vaistojen lähde, niinkuin monet henkiset opettajat opettavat. Keho on sen sijaan se temppeli, jossa jumalallinen valo sijaitsee jo sisällämme³.

Meidän tehtävämme on tulla tästä tietoiseksi kehotietoisuutta kehittämällä. Tähän sopii kaikki “maalliseksi” ajateltu kehollinen aktiviteetti, jota tehdessämme tunnemme oman kehomme. Kehomme tuntemalla ja sitä tarkkailemalla saamme myös parhaiten kiinni tästä hetkestä, joka on Tollen mukaan tärkein portaali jumalallisen valon löytämiseksi.

Toinen portaali on ajattelun pysäyttäminen, esimerkiksi meditaation keinoin. Kun sisäiseen dialogiimme tulee tauko, pysähtyy myös sen maailmaa ja illuusioita luova funktio, ja tulemme tietoiseksi jumalallisesta valosta.

Kolmas portaali on luopuminen mentaalisesta vastustuksesta, hyväksyen tämän hetken sellaisena kuin se on. Ihmiset ehdollistuvat erillisyyden tunteen takia ajatukselle, että heidän hyvinvointinsa on riippuvainen maailman muuttamisesta niin, että se olisi heille suotuisampi. Tolle kirjoittaa, että tämä ihmisen mielen luoma vastustusmekanismi paitsi suojelee häntä, myös ruokkii hänen egoaan, joka kasvaa ja voimistaa erillisyyden tunnetta. Näin he harjaantuvat koko elämän pituiselle kamppailulle muita ihmisiä ja maailmaa vastaan, että saisivat lopulta haluamansa muutoksen aikaan, oli kyseessä sitten pienet tai suuret asiat. Jos ihminen, enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti, alkaa hyväksymään maailman ja tilanteensa sellaisena kuin se on, hän samalla avaa portin valolle loistaa hänen sisältään.

Onni on toimia korkeamman ohjauksessa

Toisaalta, eikö oman elämänsä parantaminen ja ponnistelu paremman tulevaisuuden eteen ole kuitenkin elämässä välttämätöntä? Yhteiskuntamme kuitenkin perustuu jokaisen omien elinolosuhteiden ja välillisesti omien ponnistusten kautta koko yhteisön elinolosuhteiden parantamiseen. Kuinka voimme samalla hyväksyä todellisuuden sellaisena kuin se on, ja samalla oman toimintamme kautta auttaa, että maailma olisi parempi paikka myös muille? Kuitenkin lähimmäisen aseman parantaminen on meille läheinen, ja ehkäpä jopa yksi ihmisyyden tärkeimmistä tehtävistä.

Korkeampi voima tekee Tollen mukaan työtään ihmisten kautta, jotka ovat löytäneet valon sisältään ja toimivat tässä hetkessä. He huomaavat, että heillä on ikäänkuin supervoima, jonka avulla he alkavat toteuttaa suurempaa suunnitelmaa ilman, että toimisivat vain omista illuusioistaan, toiveistaan, peloistaan ja odotuksistaan käsin⁴.

Jokaisen on ensin löydettävä itsestään jumalallinen rauha, että voisi tuoda rauhaa muille. Ilman tätä ohjausta luulemme tekevämme hyvää, mutta tosiasiassa parhaassa tapauksessa emme paranna kenenkään elämää, ja pahimmassa tapauksessa saamme aikaan suurta vahinkoa. Monilla on suuri tarve parantaa maailmaa, mutta he unohtavat parantaa ensin itsensä.

Lähteet