Psykologiassa luomisprosessin ajatellaan koostuvan tietyistä vaiheista. Moderni luovuudentutkimus hyödyntää edelleen englantilaisen Graham Wallasin 1926 esittämää luomisprosessin kuvausta. Olisiko tätä luomisprosessin mallia mahdollista parantaa sisällyttämällä meditaation käyttö osaksi prosessia?

Luomisprosessi

Englantilainen Graham Wallas esitti vuonna 1926 julkaistussa kirjassa Art of Thought yhden ensimmäisistä (ja jos saan sanoa, edelleen relevantin) mallin luovalle prosessille¹. Wallasin mukaan luomisprosessi voidaan esittää koostuvaksi viidestä eri vaiheesta:

1. Valmistelu: ongelmaa valmisteleva työ, jossa henkilön ajatukset ja mieli ovat keskittyneet ongelmaan ja sen eri aspekteihin
2. Hautominen: ongelma on hahmotettu ja sitä työstetään tiedostamattomasti; ulkopuolinen ei havaitse ongelman ratkaisussa edistymistä
3. Sarastus: henkilö saa aavistuksen ratkaisusta olevan lähellä, hän ei vain vielä pysty hahmottamaan sitä
4. Oivallus: ongelman ratkaisu tulee henkilön tajuntaan, usein äkillisesti ahaa-elämyksenä
5. Vahvistus: ratkaisun toimivuus testataan ja hyödynnetään

Modernissa kirjallisuudessa jostain syystä kolmosvaihe jätetään usein pois, tai se käsitetään nelosvaiheen alavaiheena. Kolmosvaihe on sinällään kiintoisa, koska siinä on jotain mystistä ja selittämätöntä, ikäänkuin henkilö saisi etiäisen ratkaisusta, joka on tuloillaan. Konkreettisesti tällainen tuntemus voi olla hyvinkin todellinen, ja esimerkiksi herättää henkilön keskellä yötä pohtimaan ongelmaa. Tässä vaiheessa tuntuu, kuin jokin vetäisi henkilön tajunnan takaisin ongelmaan, jota hän on työstänyt tiedostamattomasti. Ehkäpä tämä mystiikkaan vihjaava teorian aspekti on helposti nähty ei-tieteelliseksi, ja siksi pudotettu pois modernista käsittelystä.

Sisällyttämällä meditaatio osaksi Wallasin mallia sitä voidaan kehittää ja konkretisoida niin, että ihmisten innovoimispotentiaali saadaan hyödynnettyä nykyistä paremmin esimerkiksi työelämässä. Meditaation voiman tunnistaminen ja hyödyntäminen osana luomisprosessia tarjoaa mahdollisuuden sekä määritellä prosessi nykyistä paremmin, että toisaalta samalla tarjoaa käyttökelpoisen konseptuaalisen kehikon luomisprosessin konkretisoimiseksi ja systematisoimiseksi.

Prosessin systematisointi

Luomisprosessin systemaattinen käyttö on sinällään helppoa. Yllä kuvatun Wallasin prosessin ensimmäinen vaihe sujuu kaikilta ilman sen kummempaa vaivannäköä itsestään, kun henkilö törmää ratkaistavaan ongelmaan, ja koettaa saada siihen ratkaisua ensin tietoisesti. Kun tämä ei onnistu, otetaan malli käyttöön ja siirrytään toiseen vaiheeseen.

Meditaatiolla on eniten annettavaa juuri toisessa vaiheessa. Kun Wallasin alkuperäisessä teoriassa ideaa haudotaan “alitajunnassa” (mitä se sitten tarkoittaakaan), tässä mallissa hautominen ymmärretään yhteydenpidoksi universaaliin tietoisuuteen. Meditaatiolla hautominen toimii niin, että meditoidessaan henkilö pitää yhteyttä universaaliin tietoisuuteen, ja yrittää “kalastaa” sieltä ongelmaan ratkaisun. Yhteydenpito tapahtuu automaattisesti samalla tavoin kuin normaalisti meditoidessa.

Meditaation käyttö siis konkretisoi mallin niin, että kun ennen henkilö on vain siirtynyt työstämään tietoisesti jotain toista ongelmaa, ja siirtänyt ongelman ns. taka-alalle ilman sen kummempaa suunnitelmaa ratkaisuun päätymiselle, meditoija ymmärtää, että ratkaisu tulee parhaiten hiljentämällä nämä muut ajatukset, ja olemalla yhteydessä universaaliin tajuntaan, josta kaikki ideat pohjimmiltaan tulevat.

Meditaation avulla ongelmanratkaisija voi merkittävästi nopeuttaa, ja ennenkaikkea systematisoida ongelmanratkaisun prosessia omistamalla tälle hautomisvaiheelle esimerkiksi työpäivästään tietyn ajan, vaikka puoli tuntia kerrallaan. Meditaatiota voidaan harrastaa tarvittaessa pitkäänkin useissa pätkissä, riippuen ongelman vakavuudesta.

Meditaatiolle luonteenomaisesti ratkaisu tulee yllättäen ja pyytämättä, joka on siis nelosvaihe. Edellisessä kirjoituksessa kuvailen tarkemmin ahaa-elämyksen ja Vipassana-meditaation yhtäläisyyksiä, ja kuinka ne itse asiassa kuvaavat samaa asiaa. On tärkeää tunnistaa, että ratkaisu tulee meille siis kollektiivista, universaalista jaetusta tietoisuudesta, emmekä ole sen varsinainen “luoja”. Toimimme ratkaisulle enemmänkin vastaanottajana.

Mitä tulee ratkaisun validoimiseen viitoskohdassa ja sitä toivottavasti seuraavaan palkintoon tai tunnustukseen, voimme kuitenkin mielestäni edelleen ottaa työnantajan kehut, yhteisön arvostuksen ja Nobel-palkinnot hyvillä mielin vastaan, koska ne toimivat hyvänä kannustimena ongelmanratkaisijalle. Kannustuksen ja kiitoksen vastaanottamisen voisi mainiosti lisätä malliin vielä kuudentena kohtana.

Lähteet