Tietoisuuden Arvoitus - Osa VI
Osa V: Tietoisuuden evoluutio
Ihmisen (ja ihmiskunnan) tietoisuuden matkalla voidaan erottaa muutama selkeä vaihe. Vaiheita on mahdollista erottaa tutkimalla, kuinka tietoisuus on manifestoitunut entisajan ihmisissä. Voimme esittää arveluja tietoisuudesta etsimällä vanhoista kirjoituksista merkkejä kyvystä itsereflektioon, sekä tutkimalla kuinka usko jumaliin on kehittynyt uskonnoissa. Tämän pohjalta voimme erottaa tietoisuuden kehittymisessä vaiheita, jotka ovat pohjimmiltaan evoluution kehityksen asteita. Nämä vaiheet voidaan ajatella vaiheiksi ihmisen tietoisuuden evoluutiossa tai kehityksessä, joissa kussakin ihmiskunnan enemmistö on ollut ja tulee olemaan jossain vaiheessa.
Tietoisuuden jako kolmeen tasoon
Tietoisuuden eri vaiheissa tietoisuus ja maailma näyttäytyvät kokijalle kussakin hieman eri tavalla. Tämänkaltainen (karkea) luokittelu on mielekästä, koska kukin ihminen voi olla omassa vaiheessaan riippumatta siitä, mikä on ihmisyhteisön keskimääräinen tietoisuuden taso.
Teen tässä jaottelun vain kolmeen tasoon karkeiden konseptien perusteella. Tasoja voi olla useita enemmänkin, sekä lisäksi tasojen sisällä olla useita erilaisia kehityksen asteita. Karkea jaottelu kuitenkin auttaa hahmottamaan tasoihin liittyviä yhteisiä elementtejä.
- Bikameraalinen: Henkilö kuulee ääniä ilman, että tajuaa niiden olevan tietoisuuden manifestaatio. Hän ei enimmäkseen ole tietoinen, miksi tekee asioita joita tekee (muuta kuin ulkoisen pakon tms. syyn vuoksi), tai että miksi kokee tuntemuksia joita kokee.
- Itsereflektio: Henkilö harrastaa itsekseen puhelua. Äänet päässä ovat hänen oman tietoisuutensa osa, jonka avulla henkilö reflektoi havaintomaailmaansa itsensä kanssa. Henkilö ei ole täysin tietoinen oman käytöksensä syistä, vaan hän joskus ihmettelee käytöstään itsekseen ja onnittelee tai tuomitsee itseään tilanteen mukaan. Ihmiskunta on käsitykseni mukaan suurelta osin tässä tilassa, eli itsereflektiivisessä vaiheessa tietoisuuden evoluutiossa.
- Panpsykismi: Henkilö on täysin tietoinen, ja tietää, että kaikki elävät olennot jakavat saman tietoisuuden. Henkilö hallitsee siinä määrin oman käytöksensä ja impulssinsa, että huomaa niiden syntymisen ja perimmäiset syyt. Hän toimii maailmassa itsenäisesti ilman, että on johdateltavissa ajatuksen tai käytöksen tasolla, ellei hän itse sitä halua. Ihminen on vapaa ulkopuolisesta johdattelusta, ja on oman kohtalonsa herra.
Bikameraalinen (psykologisena konseptina) tulee Julian Jaynesin kirjasta The Origin of Consciousness in the Breakdown of the Bicameral Mind, jossa hän argumentoi, että ihmiskunta oli tietoisuuden kehityksessä bikameraalisessa vaiheessa vielä n. 1000 eaa., jonka jälkeen bikameraalisesta mielestä tuli yksikameraalinen. Julian Jaynesin mukaan bikameraalisuus sai entisajan ihmiset ajattelemaan, että he kuulevat jumalien äänen, koska eivät ymmärtäneet sen olevan tietoisuuden itsereflektiota. Skitsofrenia nykyajan ihmisissä olisi tämän teorian mukaan vielä jäänne tästä bikameraalisesta tilasta.
Tietoisuus kasvaa ja kehittyy tietoisuutta käyttämällä
Suurin osa ihmiskunnasta on tällä hetkellä itsereflektiivisessä tilassa. Itsereflektiivisessä tilassa meillä on jo metafyysisellä tasolla aavistus, mistä tietoisuudessa on kysymys. Tunnemme selittämätöntä kaipausta äärettömään, ajan ja paikan tuolle puolen. Tietoisuuden kasvua voi ajatella kuin tulena, joka alkaa pienestä liekistä ja kasvaa saadessaan happea. Liekkiä kasvattava happi on yhä lisääntyvä itsereflektio, joka väistämättä lietsoo roihua kirkkaampaan loimuun. Roihu kirkastuu ja saavuttaa ennen pitkää tietoisuuden, jossa roihu tulee tietoiseksi omasta alkuperästään. Käsitykseni mukaan on vain ajan kysymys, kun siirrymme ihmiskuntana kolmannelle tasolle.
Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita. - Jeesus, Joh. 8:32
Tietoisuuden historia
Bikameraalisuuden ideaa pidemmälle vietäessä on kiinnostavaa ajatella, minkälainen maailma on ollut ennen aikaan, ja eritoten kuinka tietoisuuden eri vaiheissa olevat ihmiset ovat toisensa kokeneet.
Kuvittele, että ihminen joka kuulee ääniä päässä kuvitellen niiden olevan jumalan sanaa, kohtaa vaikkapa kakkostyypin itsereflektioon kykenevän ihmisen. Itsereflektion myötä opimme tuntemaan itseämme ja maailmaa siinä määrin, että kykenemme rakentamaan maailmasta loogisesti eheän kokonaisuuden, jossa tunnistamme asioiden syy-seurausyhteydet ja opimme manipuloimaan luontoa ja luonnonvoimia. Toisinsanoen kykenemme abstraktiin loogiseen ajatteluun, jota tarvitaan tiedettä ja tekniikkaa kehittäessä, sekä systemaattisessa yhteiskuntien rakentamsiessa. Itsereflektioon kykenevät väistämättä etenevät yhteisössä taitojensa ja metodisen ajattelunsa turvin hyvinkin korkealle, jotkut johtajiksi asti.
Ykköstyypin ihmiselle täysin tietoisen ihmisen (kolmas taso yo. jaottelussa) kohtaaminen on varmasti vielä ihmeellisempi kokemus. Täysin tietoinen ihminen paitsi on immuuni ulkopuoliselle ohjailulle, myös tajuaa kuinka muut ihmiset ovat helposti manipuloitavissa käyttämällä hyväksi heidän alttiuttaan ulkopuolisille ohjeille/ohjailulle (maalliselta ja jumalaiselta taholta), joiden alkuperää he eivät ymmärrä. Tällaiset ihmiset ovat luultavasti näyttäytyneet aiemmin ykköstason ihmisille jonkinlaisina jumalina, tai sitten demoneina, riippuen siitä kuinka hyödyllisiksi heidät koetaan yhteisössä. Nykyään heitä luultavasti kunnioitetaan ja pelätään, eikä heitä uskalleta haastaa heistä huokuvan tietoisuuden hehkun (karisma) ansiosta.
Uskonnolliset johtajat kolmostyypin ihmisinä
Luultavasti monet hengelliset johtajat ovat juuri vähintäänkin saavuttaneet täyden tietoisuuden. Karisma on yhdistelmä sisäistä voimaa ja tietoisuuden hehkua, joka näyttäytyy vähemmän tietoiselle jonain salaperäisenä ominaisuutena, joita heillä itsellään ei tuntuisi olevan. Johtaja pystyy näin antamaan seuraajalle vaikutelman, että hän on jollain lailla erityinen tai omaa kykyjä, joita muilla ei ole. Tarkastelen seuraavaksi yhtä tunnetuinta hengellistä johtajaa, Jeesusta.
Jeesus
Jeesuksen puheita Uudessa testamentissa tutkimalla huomataan niiden olevan hyvin samankaltaisia buddhalaisten opetusten kanssa keskeisten konseptien osalta. Jeesuksen ja buddhalaisten kirjoitusten opetusten välillä on niin paljon yhtäläisyyksiä, että niiden voisi helposti ajatella olevan peräisin samankaltaisen ajattelun pohjalta.
Jeesus opettaa lähimmäisen rakkaudesta, maallisen omaisuuden haitallisesta vaikutuksesta, suhtautumisesta vihollisiin, väärintekijöihin ja tappamiseen lähes samoin sanoin kuin niistä mainitaan buddhalaisissa teksteissä. Jeesus opettaa kultaisen säännön mukaan tekemään muille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän, joka on myös yksi buddhalaisuuden ydinopetuksista. Jeesus kehottaa seuraajiaan rakastamaan vihollisiaan, ja kohtelemaan heitä kohtaan väärin tehneitä ymmärryksellä ja rakkaudella. Myös buddhalaisuuden ydinopetus on väkivallaton suhtautuminen vääryyksiin; vain rakkaudella ja ymmärryksellä voi parantaa maailmaa. Jeesus kehottaa olemaan tuomitsematta muita, koska tuomitsija itse ei havaitse omia vikojaan, sekä Vuorisaarnassa sanoo: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” Buddhalaisuuden keskeisimpiä konsepteja on Karma, jonka mukaan intention ohjaamat tekomme johtavat tulevaisuudessa seurauksiin. Oikeanlainen käytös, puhe, ajattelu johtavat tulevaisuudessa hyvään karmaan ja onnellisuuteen, kun taas pahat teot johtavat huonoon karmaan sekä kärsimykseen.
Jeesuksen eräät lauseet ja konseptit ovat lisäksi mielenkiintoisia monimerkityksellisyydessään, koska vaihtamalla niiden kristinuskon mukaisen tulkinnan ja ajattelemalla ne buddhalaisiksi opetuksiksi, ne olisivat hyvin voineet olla buddhalaisen valaistuneen munkin sanomia. Esimerkiksi Jeesus sanoo maallisen omaisuuden kokoamisen turhuudesta Markuksen evankeliumissa näin: “Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen.” Tulkitsemalla taivas meiksi itseksemme, voimme kuvitella, kuinka buddhalainen viittaisi tällä tavoin aarteena tietoisuuden kasvattamiseen ja kuinka vain tällä on todellista arvoa.
Jeesuksen puhuessa taivaasta ja Jumalan valtakunnasta, Jeesus sanoo Luukkaan evankeliumin mukaan: “Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: Se on täällä, tai: Se on tuolla. Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” Tulkitsemalla Jumalan valtakunta valaistumiseksi, voimme kuvitella kuinka buddhalainen munkki opettaa samankaltaisilla sanoilla, ettei tie valaistumiseen ole siellä tai tuolla (siis jossain paikassa ulkomaailmassa), vaan meissä itsessämme. Tulemalla tietoisiksi yhteydestämme universaaliin tietoisuuteen, olemme tiellä valaistumiseen.
Venäläinen seikkailija, Nicolas Notovitch, julkaisi 1894 kirjan The Unknown Life of Jesus Christ, jossa hän kertoo matkustaneensa Intiassa ja törmänneensä sattumalta kirjoituksiin, jota säilytettiin buddhalaisessa luostarissa. Luostarin tietojen mukaan Jeesus nuoruudessa matkusti Intiaan kolmentoista vanhana, ja opiskeli siellä buddhalaisia ja hindulaisia tekstejä, kunnes palasi takaisin kotiseudulleen ja aloitti siellä opetustyönsä. Evankeliumeissa ei tosiaan mainita mitään Jeesuksen nuoruudesta ja varhaisesta aikuisuudesta. Evankeliumit keskittyvät vain Jeesuksen elämän kolmeen viimeiseen vuoteen, jolloin hän opettaa kotiseudullaan, Galileassa.
Notovichin kirja oli ja on edelleen kiistanalainen. Hänen kertomustaan alkuperäisestä Buddhalaisesta tekstistä ei ole pystytty varmistamaan, vaikka viitteitä sen olemassaolosta ovat löytäneet muutkin aihetta tutkineet. Jeesusken nuoruusvaiheita on Suomessa tutkinut laajasti mm. Taavi Kassila kirjassaan Nasaretin miehen salaisuus. Taavi Kassilan mukaan Notovich ei ole ainoa, jolta löytyy viittauksia Jeesuksen nuoruusvuosiin Intiassa.
BBC:n dokumentin mukaan Kashmirissa edelleen muistetaan Israelista tullutta johtajaa Issaa, joka opetti seudulla kunnes kuoli n. vuonna 80. Roza Bal, pyhättö joka perimätiedon mukaan on Jeesuksen hauta, sijaitsee edelleen Srinagarissa, Kashmirissa Intiassa.
Hengellisen johtajuuden funktio tietoisuuden kasvattajana
Entä jos Jeesus olikin valaistunut buddhalainen munkki, joka saavutti tietoisuuden ja palasi opettamaan kotiseuduilleen? Ymmärrettävästi tietoisena hän olisi vaikuttanut erittäin karismaattiselta kansan keskuudessa, ja olisi näin helposti pystynyt keräämään sankan seuraajajoukon viestinsä universaaliuden, eli rakkauden ja välittämisen tenhoavan sanoman avulla. Suuret hengelliset johtajat kertovat usein meille jotain, jonka sisimmässämme vaistoamme olevan totta, mutta jota emme ole tulleet konkretisoiduksi ajatuksen tasolla. Näin toimimalla hengellinen johtaja itseasiassa opettaa meille jotain olennaista itsestämme ja auttaa meitä tulemaan tietoisemmiksi kyvyistä, joita meillä jo on.
Samalla hengellinen johtajuus pitää sisällään paradoksin: kasvattamalla tietoisuuttamme emme enää tarvitse välttämättä ulkoapäin tulevaa johdatusta tai johtajia, vaan voimme seurata tietoisuuden polkua itsenäisesti. Hyvän johtajan tunnistaakin siitä, ettei hän pyri pysymään korvaamattomana johtajana vaan toimimaan vain sytykkeen antajana. Huonon johtajan merkki taas käänteisesti ajateltuna on itsensä korottaminen, sekä johtajan ja muiden hengellisen organisaation korkeasti oppineiden ainutkertaisuutta vahvistavat opit ja perinteet, sekä myös opetusten kahlitseva vaikutus seuraajien elämään niin, että seuraajat saavuttavat pelastuksen vain pysymällä opettavan organisaation piirissä.